m/s Silja Europa lähti tänä aamuna korjaustelakalle Riikaan. Aluksen apuna on hinaaja Ukko, joka avustaa laivaa Turun saaristossa sekä Riikaan saavuttaessa. Liikennetiedoitteen mukaan Tallinkin uusin alus Baltic Queen korvaa Silja Europan 26.11.–19.12.2009 välisenä aikana. Silja Europan on määrä palata Turku-Tukholma-reitille 19. joulukuuta. Ensimmäinen lähtö Turusta Tukholmaan tapahtuu normaalin aikataulun mukaisesti klo 20.15.
Trevlig resa !

Suurenna kuva
Sateliittikuva Gdanskin telakalta. Silja Europa on kuvassa ylempänä oleva alus.
Turkulaisille laivabongareille tiedoksi, että nyt on tilaisuus kuvailla Baltic Queen alusta vaikka Ruissalon kansanpuiston laiturilta. Tuloaika Turkuun on aikataulun mukaan 19.15, eli joskus 19 aikoihin se on kansanpuiston kohdalla. Pimeäähän siihen aikaan on, mutta tuossa kohtaa se menee aika läheltä ja alus on väriltään valkoinen. Normaalisti tämä Baltic Queen ajaa Tukholma – Tallinna reitillä.
Lisäys 27.11.2009
Minkähän maan aikaa Baltic Queenin kellot käyvät, nimittäin tänään satamassa käydessäni se oli jo 18.15 nyörit tiukasti kiinni laiturissa. Tarkistin vielä aikataulusta tuloajan ja kyllä siellä on ilmoitettu tuloajaksi 19.15 ja lähtö 20.15.
Linkki:
APRS
MarineTraffic.com
Lisäys 12.12.2009
Vähän mutu tietoa. Tuo muuttunut saapumisaika Turkuun voikin johtua siitä, että Tukholmasta Turkuun tullessaan Baltic Queen ajaakin Långnäsin kautta eikä Maarianhaminan kautta ja manööverit Långnäsin satamassa käyvät vähän nopemmin kuin Maarianhaminassa. Tuosta reitin muutoksesta en ole löytänyt mitään juttua varustamon sivuilta, mutta eräänä päivänä seurailin Marine.Traffic.com sivustolta Baltic Queenin kulkua ja Långnäsiin se painu Maarianhaminan sijasta, perässätuleva Vikingin Isabella meni, kuten ennenkin, Maarianhaminan kautta. Että sillai on asiat!






























Viimeisimmät kommentit